SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM
CTRL+D Painamalla Suosikkeihin




Palaute



** Top Videot **




Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Sukkafetisistin siskolle aikamiehen isoa kalua
Laatija Mrsukkamies MrSockman
Julkaistu 05.03.2018
Teksti

Ahvenanmaa lienee monelle tuttu lomapaikka. Siellä monet ovat jo vuosikymmeniä käyneet ruotsinlaivalla ajellen tai Turun saariston lauttareittien kautta. Myös romanssit ja seikkailut Ahvenanmaan tyttöjen kanssa lienevät olleet osa matkailua ainakin meille monille Turun seudun nuorille ainakin.

Kävimme perheemme kanssa Maarianhaminassa reilut kaksikymmentä vuotta sitten yhdessä vanhempien ja minua muutamaa vuotta vanhemman isosiskoni Maikin kanssa. Hotelli, jossa asuimme parin viikon ajan, oli viihtyisä pieni paikallinen hotelli, olikohan nimi Arkipelag, taisi olla sellainen neljän tähden paikka. Saimme huoneen maatasosta niin, että meillä oli mukava yhteys pieneen pihaan. Rannalle oli hotellilta kolmisensataa metriä ja Suomen maakunnaksi hienolle rantabulevardille päin. Olin silloin 16-vuotias miehenalku. Salaa toivoin kai matkalla tapaavani jonkun kivan tytön, jonka sukkia pääsisin haistelemaan. En pahemmin uskaltanut jutella muille hotellimme suomalaistytöille puhumattakaan ruotsalaisista, joita oli paljon ja moni heistä ihania vaaleahiuksisia tyttöjä.

”Hei vaan, täällähän on muitakin Turun seudun suomalaisia!”, iloinen rouvasihminen tervehti meitä aulassa ensimmäisellä aamupalalla. Pariskunta esitteli itsensä Jaskaksi ja Sinikaksi, jotka olivat viettämässä ties kuinka monetta lomaansa Maarianhaminassa. Jaska ja Sinikka olivat oikeita Maarianhaminan pääsaaren asiantuntijoita, kuin kotonaan paikassa. Tässä hotellissa he olivat asuneet kymmeniä kertoja.

Sinikka oli pariskunnan puhelias osapuoli, Jaska hymyili taustalla ja puheli harvaksemmin. Sinikka ihaili hymyillen perhekuntaamme.

”On se niin mukava, kun tuolla tavalla lähdetään perheenä reissuun yhdessä! Kyllä sitä mekin aikanaan lasten kanssa teimme mutta lapset ovat jo joitakin vuosia olleet maailmalla”, Sinikka kertoi.

Jaska ja Sinikka muodostuivat meille vähän kuin lomakummeiksi. Jo muutaman vuoden kahdestaan elänyt pariskunta oli mukavaa seuraa, joiden kanssa vanhempanikin viihtyivät. Heti ensimmäisenä tapaamishetkenä kiinnitin huomiota Sinikan sukkiin. Hänellä oli jalassaan vaaleat polvisukat ja usein hän käveli hotellin sisällä sukat jalassaan ilman kenkiä. Huomasin sukkien pohjien tulevan nopeasti likaiseksi ja kullini kovettui jo ajatuksestakin että pääsisin haistelemaan tuon ihanan naisen likaisia sukkia.

Ensimmäisen viikon ensimmäisinä päivinä otimme aurinkoa hotellin altaalla sekä vieressä olevan sataman tuntumassa olevalla uimarannalla ja tunsin tylsistyväni jo alkuunsa. Olisi edessä vielä pitkä kaksiviikkoinen. Sinikka ja Jaska tulivat hekin altaalle ja rannalla muiden sekaan uimaan. Hotellissa oli aika vähän suomalaisia, enemmän ruotsalaisia. Pääasiassa seuranamme oli ruotsalaisten lisäksi saksalaisia ja englantilaisia turisteja. Suomalaisestahan he tuntuvat aina puheliailta ja sosiaalisilta.

Sinikka ja Jaska polskivat altaassa Jaskan ottaessa muutaman kroolivedonkin, vaikka kohtahan altaan reuna jo tuli vastaan; mikään pitkä matka-allas ei ollut kyseessä. Hieman harmaantuneen ja keskeltä jo kaljuuntuneen Jaskan noustessa ylös altaasta huomio kiinnittyi vanhan miehen uimahousujen etumukseen: siellä pullotti lepoasennossakin huomattava, melkoinen kalu minun mielestäni suuri kyrpä. Kunnioitusta herättävä iso elin ei jäänyt varmaan muiltakaan huomaamatta. Vieressä istuva, vähän känninen engelsmanni rouva sanoi naurahtaen englanniksi, että siinä on kaverilla kunnon maila housuissa. Engelsmannirouva keskeytti kirjansa seuraten Reinon askeleita, tuijottaen herpaantumatta miehen varustusta. Nainen pudisteli sitten päätään ja naurahti, että soisi omallakin ukollaan olevan jotain samaa kokoluokkaa. Englantilainen mies naurahti kaljatölkkinsä kanssa.

Myöhemmin hotellin saunassa Jaska oli istuskelemassa samaan aikaan, ja koska paikassa ei oikeastaan muita kuin meitä suomalaisia juurikaan käynyt, niin oltiin ilman uimahousuja. Siinä tuli huomattua, että mistään toppauksista ei Jaskalla ollut kysymys. Kyrpä oli iso, oikea mahtimulkku. Jaska oli muutenkin melko hyvin säilynyt lihaksikas ukko. Näki, että hän oli töitä paiskinut jo nuoruusvuosista lähtien.

Altaalla ja rannalla vietimme aikaa vanhempieni, siskoni ja Jaskan sekä Sinikan kanssa. Jossain vaiheessa olin huomaavinani, että Reinon silmät lepäsivät melko usein Maikki -siskoni vartalossa. Maikki oli vaalea, mukavasti jo alkukesästä ruskettunut, vähän ujo tyttö, jonka pinnan alla kupli enemmän, kuin mitä ilmiasu antoi ymmärtää.

Pelailimme rannalla rantatennistä ja lentopalloa. Silloin olin katsovinani, että Jaskaa taisi pelipallojen sijaan kiinnostaa Maikin pallot, nimittäin rinnat, jotka tietysti pelaillessa heiluivat bikineissä melko vallattomasti. Olin hämilläni omasta epäluuloisuudestani, kun aloin nähdä siskoni Maikin jotenkin nauttivan Jaskan huomiosta. Ilmassa olin aistivinani kömpelöä flirttiä, ja pelitilanteissa Maikki aika usein antautui sellaiseen tilanteeseen, jossa syntyi kosketus Jaskan vahvojen käsivarsien ja jykevän karvaisen rintakehän kanssa.

Kun vielä olin noin viikon jälkeen huomaavinani, että Maikki laittoi rannalle jälleen kerran kaikkein antavimmat keltaiset kolmiobikinit, jotka hyvä kun totta puhuen jättivät juuri mitään arvailujen varaan, aloin olla varma, että kilttinä tunnettu siskotyttö kiusasi Jaskaa tahallaan.

”Etkö muka oo huomannut, kuinka Jaska kuolaa sun daisareiden ja pyllyn perään, höhlä!”, kysyin eräänä päivänä ihan piruuttani.

”Turpa kiinni, ei kuolaa. Kuolaa sä vaan noita ruotsalaisii muijiia !”, Maikki vastasi.

Vaikka kysymys olikin siskostani, niin kyllä Maikki oli miehisessä mielessä vipinää aiheuttava näky: vaalea tukka, mukavasti aerobicattu, ruskettunut tiukahko kroppa ja kieltämättä herkullisen isot rinnat. Olin vakoillut joskus kavereiden vaatimuksesta siskotytön kuppikokoja, ja kaikki liivit vaatekomerossa olivat D:tä tai DD:tä. Maikki oli hiljainen ja vaatimaton tyttö, joka lukioaikoina oli ollut se somistus, jota koulun jokainen kiimainen kolli salaa halusi panna. Minun onnekseni saimme siskoni kanssa hotellista yhteisen kahden huoneen huoneiston ja molemmilla oli oma huone mutta samassa tilassa. Siskoni oli onnekseni innokas käyttämään erilaisia nilkkasukkia ja polvisukkia sekä sukkahousuja. Lomamatkamme aikana hän keräsi likapyykkinsä muovipussiin joka oli hänen huoneessaan yhdessä nurkassa. Aina kun siskoni Maikki ei ollut huoneessamme, kävin katsomassa likapyykkipussin sisältöä. Viikon aikana sinne kertyi sekä sukkia että sukkahousuja. Useana viileämpänä iltana Maikki piti sukkahousuja ja niiden päällä nilkka tai polvi sukkia. Ilokseni Maikki käytti paljon raitasukkia ja valkoisia sekä vaalean sävyisiä sukkia. Niissä sukkien käyttö siis likaisuus näkyi helposti ja Maikki oli myös onnekseni tyttö jonka jalassa tuoksui myös käytön aromit, siis jalkahien tuoksuakin kertyi. Maikki oli kuten Jaskan vaimo Sinikka. Hän käveli hotellissa ilman kenkiä ja kun käytävät sekä ravintolasalit olivat rannalta tulijoiden jäljiltä likaiset tuli sukista yhden päivän käytön jälkeen myös likaisia ja pyykkikassiin meneviä. Niinpä pääsin haistelemaan ja runkkaamaan Maikin mennessä rannalle tai kauppaan hänen pyykkipussistaan muutamiin raitasukkahousuihin ja valkoisiin sekä pinkkeihin nilkkasukkiin sekä kaksiin raitaisiin polvisukkiin joita Maikki oli molempia pitänyt kahtena päivänä. Polvisukat ja yhdet valkoiset nilkkasukat oli riisuttu sukkahousujen kanssa samaan "myttyyn" ja niiden likaisuus ja tuoksut saivat minut ekstaasiin. Kullini oli seisokissa 16-18 cm kokoluokkaa ja poikkeuksellisen paksu. Sitä runkkailin ja haistelin Maikin sukkia ja sukkiksia. Sukkisten haaraosassa tuoksui myös Maikin pimpin aromit. Laukesin 2-3 kertaa päivässä sukkiin runkaten.

Asetelma rannalla ei antanut minulle rauhaa, varsinkaan kun leikimme eräänä päivänä hiekkaan hautaamista. Kun Jaska haudattiin Maarianhaminan vaaleaan rantahiekkaan hiekkalapioilla ja sangoilla, Maikki omistautui vaivihkaa kasaamaan tavaraa painottuen Jaskan jalkopäähän ja jalkoväliin, jossa pullotti se valtava kalu, joka oli kerännyt huomiota jo aikaisemminkin. Ja Maikki oli tietysti kontillaan siten, että käytännössä rintoihin oli Jaskalla esteetön näköala. Olin huomaavinani, että hiekkakerros miehen jalkovälissä kohosi vähän…

Eräänä päivänä nukahdin rannalla tuoliin ja heräsin parin tunnin kuluttua iltapäivällä hirveään janoon. Aurinko porotti ja tunsin kuivettuvani siihen paikkaan. Sanoin vanhemmille käväiseväni hakemassa juotavaa. Äiti sanoi Maikinkin lähteneen hakemaan juotavaa hotellilta ja tulevan kohta takaisin. Isäni kuorsasi torkuilla ja aurinkotuolin vierellä oli epäilyttävän monta tyhjää oluttölkkiä. Totesin, että nyt alkaisi tämä poika kuivua kuoliaaksi, jos ei saisi vettä ja äkkiä. Lähdin kulkemaan hotellille ja nappasin matkalta limupullon, joka tyhjeni hujauksessa. Hotellilta lähdin vielä hakemaan rantalukemista. Huomasin, että Maikkia ei näkynyt rannalla. Eikä Jaskaakaan…Sinikka sen sijaan oli vanhempieni kanssa rannalla aurinkoa ottamassa ja kirjaa lukemassa.

Meillä oli minun ilokseni siskoni kanssa yhteinen isompi hotellihuone jossa oli kaksi eri huonetta. Lähestyessäni hotellihuoneemme ovea aloin kuunnella tuliko huoneesta jotakin ääniä ja samalla havahduin ääneen, joka nosti sykettä ja hengitystäni. ”Apua…”, mietin. ”Ei kai vaan… Ei voi olla totta!”

Hiipiessäni lähemmäs homma alkoi selvitä. Hiivin ikkunan alla ja vilkaisin eteen vedettyjen verhojen raosta nähdäkseni, kuinka sängyssä oli jo täysi tohina päällä. Arvatenkin hermostuneesta alusta oli edetty nopeasti tositoimiin. Maikki oli sängyllä selällään ja Jaska nussi sisko -tyttöä innokkaasti. Katsoin touhua kauhuissani ja samalla kiihottuen. Jaskan pylly souti Maikin jalkovälissä, panohommiin harjaantuneet pakarat tuikkivat tehokkaasti kyrpää nuoreen pilluun. Maikilla oli jalassaan punavalkoraitaiset polvisukat. Kenkiä ei ollut. Näin likaisten sukkien pohjien kohoavan kohti kattoa kun Jaska pani siskoani aikamiehen otteilla.

”Oh… Maikki… Tyttö, sinä olet kyllä melkoinen pakkaus!”

Maikki myötäili Jaskan panotyöntöjä huokaillen ja voihkien, suu kiihottuneesti hymyillen. Kädet olivat Jaskan niskan takana ja silittelivät välillä miehen tukkaa.

”Eihän Sinikka vaan tule tänne… Eihän Sinikka vaan tiedä, mitä me tehdään!…” Mun pikkuveli ei varmaankaan tule koska jäi rannalle torkkumaan. Saamme olla rauhassa. Näin Maikki huolehti huohotellen kokeneen miehen alla. Jaska keskeytti panon, suukotti tyttöä rinnoille ja kaulalle rauhoittavasti ja tuumasi, että Sinikka oli visusti rannalla auringon alla eikä ihmetellyt sen enempää, missä ukko oleskeli. Oli vain tyytyväinen, kun sai olla omissa oloissaan.

Varmasti jossain sellaisessa tilanteessa, kun muut eivät olleet nähneet, Maikki ja Jaska olivat jotenkin sanattomasti sopineet tästä. Tiedä vaikka Jaska oli jo hämärinä iltoina ravintolassa tai käytävillä antanut vaivihkaa käsiensä löytää tiensä nuoren siskoni Maikin selälle, lantiolle, käsille, takapuolelle… Ja Maikki oli arvatenkin jo alkupäivinä kiinnittänyt huomiota charmikkaaseen, salaperäisellä tavalla kiehtovaan ja totta vie isokaluiseen, pedissä kokeneeseen mieheen.

Jaska nousi polvilleen. Suuri kyrpä heilahteli ja mies pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Iso sauva oli seisokissa juuri niin valtava, kuin mitä velttonakin antoi ymmärtää. Yläviistoon sojottava, kondomin peittämä varsi lähenteli varmasti 25 senttiä ja suonikkaan mahtielimen päässä komeili iso terska kuin tatti! Maikin ihaileva katse sädehti, kun tyttö silitteli ja koetti kyrpää kätösillään.

”Voi… Kyllä se on iso..! Ja kova kuin mikä… Pelkäsin, ettei muhun tollanen mahtikulli…mua on nussinut vaan kaksi mun ikäluokkani poikaa ja niillä oli melko pienet kalut, toisella oli joku 13-14 cm ja toisella samaa luokkaa mutta nyt saan oikein kunnollista kalua..."huokaili Maikki.

Jaska vaan myhäili tyytyväisenä katsellessaan Maikkia ihailemassa jumalattoman kokoista meisseliään. Sinikka -rouvan pesän vaihteluksi sai kokenut mies nyt nuorta pillua, isoilla tisseillä varustettua suomalaista nuorta tyttöä.

Jaska nosti Maikin raitasukkaiset jalat olkapäilleen ja alkoi taas panna Maikkia tämän antautuessa auliisti, tällä kertaa ensiksi edestä ja sitten hetken pasta takaapäin. Voihkina ja parahtelu yltyi molemmilla, varsinkin Maikilla, joka puristi nyrkeillään tyynynlaitoja ja hihkui kiihkeänä tukahduttaen huutoaan. Jaska piikkasi kyrvällään melkoista tahtia, munkkeja samalla hyväillen, takaapäin pilluun ja aloin pelätä siskotytön pillun puolesta. Katselin nussimista oma kullini oikosenaan tanakassa seisokissa. Nuorena sällinä tietysti naimisen näkeminenkin oli jotain aivan ihmeellistä.





”Oo… oo… oo… aa… Jaskaaah… Nussi vaan… Pane!”, Maikki parahteli hurmoksessa ja Jaskan suuri kyrpä teki työtä käskettyä.

”Tyttö Ihana pillu sinulla!..”, Jaska rohkaistui vähän puhumaan rumia. Miehen lapiokourat pitivät lanteista kiinni kuin kahvoista ja suuri sauva pumppasi pillussa työntyen niin syvälle kuin iso kyrpä vaan nyt mahtui, pohjaan asti. Siskoni ulisi ja itki onnesta orgasmin partaalla. Jaska nussi pohjaan asti kovia vetojaan ja sisko ulisi niin että käytävä kaikui.

Vielä lopuksi Jaska tuli Maikin päälle. Otsa hiessä helmeillen tyttö levitti haarojaan äärimmilleen, kun Jáska nyt itse hurmoksessa parahdellen pani. Kun Jaska sitten huudahtaen tuli, hän nojasi käsiinsä polvien melkein pettäessä siemensyöksyn räjähtäessä isoista palleista. Vahva kyrpä pumppasi siementä nytkähdellen ja oli onni, että välissä oli kumi eikä sperma virrannut siskoni pieneen pilluun. Jaska otti kumin pois ja pyysi Maikkia imemään kyrpäänsä. Hennosti Maikki otti otteen mahtikullista ja alko imemään sitä. Samalla Maikku pyyhki valuvaa omaa pilluaan jalastaan ottamaansa toiseen raitasukkaansa kun muutakaan pyyhettä ei ollut saamaksella. Pillu valui näet pillunesteitä panon jäljiltä. Siskoni imi Jaskaa ja runkkauksen sekä imun seurauksena kulli alkoi laueta uudelleen ja siskoni nieli kaiken mitä tuli. Jaska murahteli tyytyväisenä ja sanoi Maikille että otetaan uusiksi tilaisuuden tullen. Hän menee nyt rannalle ettei Sinikka ja vanhempani ala epäillä mitään. Siskoni sanoi että tällaista mahtikyrpää hän haluaa saada uudelleen. Sisko otti toisenkin sukan jalastaan ja naurahti että sukat olivatkin niin likaiset että olivat menossa pyykkikassiin ja pyyhki niihin pillunsa valuvia nesteitä. Maikki sanoi Jaskalle että hän käy suihkussa ja tulee sitten rannalle.

Siirryin äkkiä pois ikkunan alta posket punoittaen ja oma kaluni pystyssä sojoittaen. En tiennyt mitä ajatella. Tajusin vain, että isokyrpäinen työmies oli juuri kellistänyt siskoni, tytön aika estottomalla myötävaikutuksella. Maikki oli halunnut saada isoa kyrpää ja sai sitä nyt kunnolla. En oikein olisi uskonut että Maikki oli jo antanut pillua aiemmin parille kundille kuten hän nussimisen yhteydessä Jaskalle kertoi. Mutta niin se oli sitten ollut. Lähdin rannalle takaisin ja Maikku näytti menevät suihkuun, kun Jaska oli jo suunnistanut takaisin rannalle.

Maikkikin saapui kohta rannalle juomapullojen kanssa posket punoittaen, syyllisyyttä peitellen hymyillen, tukka vähän sekaisin. Jalassaan hänellä ei ollut enää punavalkoisia raitasukkia vaan valkoiset polvisukat. Tiesin syynkin tähän vaihdokseen ja ajattelin että kota saan haistella siskoni likaisia polvisukkia ja niiden varressa tuoksuvaa pillun hajua kun hän oli pyyhkinyt niihin valuvan pillunsa. Jaska ja Sinikka jatkoivat vanhempieni kanssa auringon ottoa.

Hetken kuluttua Sinikka huikkasi minulle että voitko Kaitsu käydä hakemassa heidän huoneestaan hänelle sekä aurinkolasit makuuhuoneen pöydältä että minibaarista pari vesipulloa. Sinikka heitti minulle huoneensa avaimen ja minähän lähdin mielelläni. Samalla minulle tarjoutui mahdollisuus katsoa Sinikan pyykkipussia ja siellä olevia sukkia. Juoksujalkaa lähdin hotellille. Menin Sinikan ja Jaskan huoneeseen ja makuuhuoneesta otin aurinkolasit ja kaapista vettä. Sitten katsoin Sinikan matkalaukkua ja siellähän oli muovipussi likapyykille. Katsoin pussiin jossa oli likaisia pikkuhousuja, rintsikoita ja sukkia. Ilokseni eiliset valkoiset pohjistaan hyvin likaiseksi tulleet polvisukat ja parit valkoiset likaiset nilkkasukat sekä kolmet erilaiset röyhelösukat olivat tämän 45 vuotiaan naisen pyykkipussissa. Otin sukat pussista ja haistelin niitä. Mukavat jalkahien aromit olivat Sinikalla ja sukkien pohjat olivat mukavan likaisia. Tein ratkaisun ja otin nuo eiliset polvisukat ja yhdet valkoiset röyhelövartiset nilkkasukat pussista itselleni ja runkkasin kulliani muihin. Sperma alkoi tulla ja laskin spermat Sinikan valkoisiin nilkkasukkiin ja laitoin muut sukat pussiin ja "sosialisoin" kahdet likaiset sukat itselleni. Menin Maikin ja minun huoneeseen ja otin Maikin pussista punavalkoraitaiset polvisukat joihin hän oli juuri hetki sitten pyyhkinyt pilluaan. Otin sukat ja laitoin ne Sinikan sukkien kanssa tyhjään muovipussiin jonka piilotin omaan matkalaukkuuni muiden vaatteiden alle.

Sen päivän jälkeen leikit rannalla eivät olleet niin ilmeisen kiusoittelevia, kun paineet oli saatu hotellihuoneessamme purettua. Ainakin kerran tosin näin Maikin viimeisellä lomaviikolla lähteneen hotellille vähän epäilyttävän näköisenä, todennäköisesti Jaskan pantavaksi. Myöhemmin kotona kyselinkin Maikilta Jaskasta, kerroin hänelle mitä olin nähnyt ja kuullut. Siitä tuli sitten oman novellinsa aiheinen tarina minun ja siskoni Maikin kesken josta kirjoitan erikseen.

Sinikan jalassa vaihtuivat loman aikana päivän säätilasta riippuen nilkkasukat, polvisukat ja välillä ei ollut sukkia laisinkaan. Maikki taas piti uskollisesti sekä sukkahousuja, nilkkasukkia että polvisukkia. Pääsin käymään Sinikan ja Jaskan huoneessa toisenkin kerran loman loppuaikana ja sain sekä runkata Sinikan likaisiin sukkiin uudelleen että "sosialisoin" häneltä vielä muutamat minua eniten kiihottaneet likaiset ja tuoksuvat sukat. Sinikka menetti minulle 5 sukkansa tietämättään, huomasi varmaan niiden kadonneen vasta kotona ollessaan kun alkoi pyykinpesu. Siskoni Maikin sukkia käytin joka päivä runkkausteni kohteena aina kun Maikin silmä vältti eikä hän ollut huoneistossamme.

Maarianhaminan matkasta minulle jäi muistoksi Sinikan viidet likaiset sukat sekä siskoltani "sosialisoimani" pari likaiset polvisukat. Nämä olivat runkkaukseni kohteena kotiin palattuamme ! Mukava kesäloma joka tapahtui 1990 luvun puolivälissä Maarianhaminassa !



>>> Seksitarinoita muilla kielillä 15.12.2018 <<< Klikkaa ja Lue Nyt


Vinkkaa Sivu Kaverille


Edellinen Sivu  A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z  Ä  Ö  Haku  Uusimmat

Jos haluat suoria yhteydenottoja ilman välikäsiä muilta lukijoilta niin, kommenttiin tai omaan tarinaan saa halutessaan jättää anonyymin yhteystietonsa ja aiheeseen liittyvän kuvan ja/tai linkin. Muista aina mainita haluatko käyttää tätä mahdollisuutta vai ei.

Kommentoi tätä tarinaa



Klikkaa ylös  




SUGARDADDYA - 15.12.2018 hakee tämä sievä neiti juuri NYT --->>






© 2002-2018 Seksimaa.com Design / Adult Domains for Sale / Käyttöehdot